Kategoria: Oivalluksia

  • Some ja sisältöstrategia

    Some ja sisältöstrategia

    Kun aiemmin tein somea,  minulla oli aina lukematon määrä ideoita, joita jakaa:  videoita, kuvia ja tekstejä –  ainut vaan, että ne olivat keskeneräisinä mielessäni. Aika tai taito ei riittänyt  tekemään mitään “oikeaa suunnitelmaa” . Lopulta kaikki postaukset laahasivat perässä ja osa jäi julkaisematta.  Tapasin pohtia mielessäni somesuunnitelmaa aina hetkeksi eteenpäin, esimerkiksi juhlasesongista tai vuodenajasta toiseen.…

  • Kun suunnitelma kohtasi todellisuuden – ja kasvoi sen yli

    Kun suunnitelma kohtasi todellisuuden – ja kasvoi sen yli

    Suunnittelin Sisältöstrategia-palveluni alun perin yksityisyrittäjille. Näin silmissäni kiireisen, omasta alastaan innostuneen yrittäjän, jonka aika ei riitä somesisällön suunnitteluun – ainakaan tavalla, joka tukisi liiketoimintaa ja tavoittaisi oikean kohdeyleisön. Tai ehkä edes siihen, mistä somessa kannattaisi aloittaa. Halusin rakentaa hänelle selkeän ja lämminhenkisen kokonaisuuden: sisältöstrategia-työkirjan, jonka avulla sparraan yrittäjää luomaan timanttista ja omaa yritystä tukevaa sisältöä…

  • Asiat tapahtuvat syystä

    Asiat tapahtuvat syystä

    Sanoin alkuvuonna 2024, että haluaisin olla toisille yrittäjille avuksi, mutta heidän tavoittaminen tuntui haastavalta. Sitten näin somessani ilmoituksen syksyllä alkavasta sisällöntuottajan tutkinnosta ja tiesin heti, että se olisi minua varten. Aloin pohtimaan, miten pystyisin sisällyttämään opiskelun elämääni. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kaksi lasta. Jos lopulta pääsisinkin opiskelemaan, tarvitsisin kahdeksannen päivän viikkoon ja vielä tunnin jokaiseen…

  • Muutos ja kasvu

    Muutos ja kasvu

    Miten brändisi ja someviestintäsi ovat kehittyneet vuosien aikana? Milloin olet viimeksi pysähtynyt miettimään, miten yrityksesi on muuttunut vuosien saatossa? Entä somemarkkinointi? Onko se muuttunut? Oletko koskaan miettinyt, miten sinun oma tarinasi on kehittynyt? Perustit yrityksesi vuosia sitten ja olet kirjoittanut somea samalla tavalla kuin aina ennenkin? Tekstiä, kuva ja ulos – seuraavaa postausta kehiin. Tuo…